Inkerinsuomalaiset
Suomalaisia alkoi muuttaa alueelle Viipurin ja Käkisalmen lääneistä 1610-luvulla. Myöhemmin 1600-luvulla muuttajia tuli Savosta sekä Viipurin läänistä, erityisesti Äyräpään kihlakunnasta.
Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita nimitettiin savakoiksi ja Kannakselta tulleita äyrämöisiksi. Yhdessä nämä ryhmät muodostivat pohjan Inkerinmaan suomalaisväestölle eli inkerinsuomalaisille. Vuoteen 1675 mennessä Pohjois- ja Keski-Inkeri luterilaistuivat ja suomalaistuivat käytännössä kokonaan. Länsi-Inkerissä ortodoksisuus säilytti asemansa enemmistön uskontona. Inkerin väestöstä oli 1695 väestöstä kolme neljännestä.
Pietarin kaupungin perustamisen jälkeen Inkerinmaa alkoi venäläistyä. Pietaria ympäröivällä maaseudulla suomalaisuus säilyi 1900-luvulle saakka: vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan eli Neuvosto-Venäjällä 114 831 "Leningradin suomalaista" (eli inkerinsuomalaista). Rohkeampien arvioiden mukaan asui Inkerissä 150 000 suomalaista.
Stalinin kaudella suomalaisväestön olot vaikeutuivat, alkoivat ns. Stalinin vainot ja karkotukset. Toisen maailmansodan aikana Inkerinmaa käytännössä tyhjennettiin inkeriläisistä. Länsi- ja Keski-Inkeri joutui saksalaisten miehittämäksi syksyllä 1941.
Suomen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan alueen suomalaisväestö (myös vatjalaiset ja inkeroiset) evakuoitiin Suomeen 1943 ja 1944. Kaikkiaan Suomeen saapui yli 63 000 inkeriläistä.Puna-armeijan valvontaan jääneiltä inkeriläisalueilta karkotettiin talvella 1942–43 20–30 000 inkeriläistä Siperiaan.
