Alkuperäisväestö

Inkerin vaiheista ennen 1000-lukua on vain vähän tietoa, sillä paikalliset, itämerensuomalaisten itäryhmän kulttuurit jättivät niukasti arkeologisia jälkiä itsestään. Keskiajan alkuun asti alueella asui kuitenkin vain suomensukuisia heimoja. Muinaisvenäläiset heimot asettuivat ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella Keski-Inkerin ylängölle, missä ne joutuivat tekemisiin suomalaisheimojen kanssa.

Pohjoista kohti suuntautuneen slaavilaisekspansion myötä jäivät suomensukuiset heimot Novgorodin valtion alaisuuteen. Inkerinmaan eteläpuolisilla alueilla slaavilaisväestö kasvoi enemmistöksi keskiajan kuluessa.

Inkerin alkuperäisväestöä ovat itämerensuomalaiset vatjalaiset ja inkerikot (inkeroiset eli isurit). Slaavilaiset heimot levittäytyivät alueelle ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Keskiajalla slaavien välityksellä levisi kristinusko sen ortodoksisessa (kreikkalaiskatolisessa) muodossa.

Ylimystö ja hallitseva luokka oli jo uuden ajan alussa venäläistä, maaväestö valtaosin suomensukuisia.